Louvre - jatkoa matkakertomukseen

Pariisin matkani pää syy oli Louvre. Koululaisesta asti olen haaveillut pääseväni Louvren museoon. Historian tunneilla ja kuvaamataidon tunneilla tuli nähtyä muutama diasarja Louvren aarteista. Erityisesti egyptologian saralla Louvresta löytyy mielenkkintoisia esineitä.
Lähdin jo varhain eli klo 9 aikoihin museolle hotellilta. Kävellen matkaan meni noin puolisen tuntia. Kadut olivat melko vilkkaita, maanatai-aamupäivä ja monet tuntuivat olevan menossa töihin. louvren kulmilla kanssakulkijat alkoivat muuttumaan itämaisempaan suuntaan. Louvren pihassa olikin sitten jo selvää että sinne oli menossa koululaisia, japanilaisia ja minä. Muut turistit olivat vielä mukavasti huilaamassa.
Lasinen pyramidi on huikean näköinen niin sisältä kuin ulkoa. Sitä katsellessa tuli mieleen että miten ihmeessä ne kaikki lasit pestään ja kuinka usein.

Moderni sisäänkäynti ja vanha Louvren palatsi ovat mielenkiintoinen yhdistelmä. Pyramidin alla on aula ja kaupat. Lippuja myytiin sekä automaateissa että lippuluukulla. Kauppoja oli muutama. Kirjakauppa ja korukauppa erikseen. Lisäksi kahviloita ja ravintoloita.
Ensimmäiset vaikeuteni alkoivat vaatesäilytyksestä. Siellä ei puhuttu englantia. Koska en tajunnut ettei vaatesäilytykseen saanut jättää huivia eikä vesipulloa takin taskuun, oli vaatesäilytyksen hoitajatar erittäin närkästynyt. Pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen. En ole tiennytkään että siitäkin voi loukkaantua. Hymyllä onneksi selvittiin.








Louvren siinä osassa jossa on Egyptin aarteet on remontti. niinpä ensin eksyin etruskien aarteiden pariin. Eihän tuo haittaa miten päin niitä kiertää.  Etruskit olivat kyllä hämmästyttävän leppoisasti hymyilevää sakkia. Kuolinnaamiot ja haudat joita näyttelyssä oli, antoivat ymmärtää että tällä kansalla oli melko lokoisat ja mielekkäät oltavat. ja melko kauniita olivat kyllä.











Jatkoin kierrostani läpi roomalaisen ja kreikkalaisen taiteen. Tajusin kyllä ettei tullut nähtyä kuin murto-osa koko näyttelyistä, mutta silti tuli nähtyä paljon. Takaraivossani kuitenkin sykki ajatus Egyptistä. Kreikkalaisella puolella näin juuri niitä vaaseja joita lukiolaisena dioilta tuijotin ja yritin kuvistunnilla kopioda paperiin. Todella hieno tunne.






Se että taidetta oli silmien tasolla ei riittänyt. Louvren katot ovat yltäkylläisiä koristeiltaan. Taidetta ja kruusausta. Jotkut katot tuntuivat kyllä menvän överiksi kuten kovasti ikääntynyt amor. Tai ainakin luulen että sellainen tuo partaukko jolla siivet oli, oli.

Jalkoja alkoi hieman väsyttää joten istahdin pyöreän huoneen laidalla olevalle penkille. Huoneeseen tulvahti koululaisia ja he alkoivat odottaa erään oven avautumista. Ovi oli rautakalterein vahvistettu. Hetken kuluttua kolme museovahtia tulikin paikalle ja alkoivat avaamaan ovea. Turistejakin alkoi tulla paikalle. Ja kannatti. Ovien takaa paljastui upea kullalla silattu huone.

Kultaa oli seinät ja katot täynnä ja vitriineissä välkkyivät jalokivet ja kruunut. Ei ihme että yhtä huonetta vartioi kolme museovahtia. Kullan määrä aluksi sokaisi ja ihastutti, mutta hetken sitä katseltuaan alkoi tuntua että nyt on liikaa kimallusta täti-ihmisen ympärillä. Joten jatkoin matkaani.






Vihdoin eksyin oikeaan paikkaan. Egyptiin. Aloitin kierrokseni väärinpäin. Siis uudemmasta ajasta vanhempaan aikaan. Sen verran siis eksyin. Egyptissä minua kiinnostaa erityisesti uuden valtakunnan aika eli se aika jota Mika Waltari kuvaa Sinuhe egyptiläisessä. Löysinkin helposti niin Tutankhamonin että Ekhnatonin patsaat, paljon erilaisia hautoihin laitettavia tavaroita joiden kauneus kaikessa yksinkertaisuudessaan hämmästyttää. Sen ajan tekniikalla ja tarvikkeilla on saatu mieletöntä taidetta aikaiseksi. samalla jätetty meille tuleville jäljet siitä miten he elivät ja asuivat, mikä oli tärkeää ja mitä he ajattelivat. Jumalten palvonta ja erilaisten eläimien jumaluus tuntuu olleen niin siellä kuin täällä pohjolassakin hyvin yleistä menneinä aikoina.

Egyptin jälkeen menin lounaalle. Taas törmäsin kielitaidottomaan museossa työskentelijään. Salaattitiskillä ollut nuorimies ei jälleen saanut muuta kuin ranskaa suustaan. Minusta on outoa että niinkin kansainvälisessä paikassa kuin Louvren museossa työntekijöiltä ei vaadita kielitaitoa. Viittomakielellä sain kuitenkin kanaceasarsalaatin tilattua. Ruoka maistui hyvältä ja teki ihmeitä jaksamiselle.
Ja eikun jatkamaan vaeltamista. Nyt kun muinaiset taiteet oli nähty, aloin etsiä keskiaikaa ja renesanssia. Ensin kiersin ranskalaista taidetta. Anteeksi nyt vaan ranskalaiset mutta ei kauheasti innostanut. Melkosta patsastelua.
Ranskalaiset kutsuvat Alankomaita ja Belgiaa pohjois-Euroopaksi. Sieltä alkoi löytyä mieleistäni taidetta. Jotenkin nämä "pohjoiseurooppalaiset" osaavat antaa enemmän sielua ja henkeä taiteeseensa. Tummat sävyt ja valon leikki tuntui silmään kovin kiehtovalta.

Italia sen sijaan oli jossain kohdin jopa koominen. Munkit lentävät raketin lailla ja Joosuakin heräsi karmivasti enkelin torvensoittoon. Mona Lisan ympärillä oli melkoiset barrikaadit. Ensin puuaitaa ja sitten mellakka-aitaa. Ja valtavasti väkeä. Kun sitä Mona Lisaa katselin niin mietin onko tämä kaikki häslääminen sen arvoista. taulu on kaunis, en sitä kiellä, mutta ei sen nyt ihmeellinen ole. Da Vincin muitakin teoksia oli näkyvillä ja nekin olivat kauniita.

Turistit itsessään, varmasti minäkin, ovat seuraamisen arvoinen asia. Suurinosa otti selfieitä eri taulujen edessä. Itse taide ei ollut se juttu vaan kuvaaminen ja kuvilla todistaminen että olen paikalla. Itse otin selfien vain Mona Lisan kohdalla ja senkin vain siksi että kaikki muutkin tekivät niin. Lammas. Mää. Japanilaiset ovat kovimpia kuvaamaan. Lähes kaikesta otetaan kuva, ovenkahvoistakin. Ja amerikkalaiset kovaäänisimpiä. Se siis ei ole vain stereotyyppinen legenda vaan olen sen itse todistanut. Mielenkiintoisia me ihmiset.

Lähtiessä tuli taas koitos eteen: vaatesäilytyksen hoitaja. Edelleenkään kielitaitoa ei löytynyt. Tälläkertaa sain viittoen selvillä olevani väärässä jonossa. ongelma vain oli ettei missään ole jonoa. Tiski oli jaettu nauhoilla niin että toiselle puolelle tultiin tuomaan ja toisella puolella tultiin hakemaan vaatteet. Olin tuontipuolella. Rouva vaatesäilytyksen kerberos otti vastaan lippuni mutta komensi minut siirtymään toiselle puolelle nauhaa jossa hän sitten ojensi takkini. Ja kummallakaan puolella ei siis ollut jonoa. Tämä on sitä kuuluisaa ranskalaista byrokratiaa jos mikä!

Viisi tuntia siis kului Louvressa. Ja vain osa kaikesta tuli nähtyä. Ja jalat huusivat hoosiannaa tämän rupeaman jälkeen. Täytyy käydä toistekin.

Pariisi osa 2

Olin siis nauttinut patonkini maailmanpyörän läheisyydessä Tuilliersin puistossa. Takaisin kävellessäni huomasin yhdellä suihkulähteistä lapsiparven vanhempineen ja he uittivat purjeveneitä. Ihan kuin jossain vanhassa taulussa, oli meininki samanlaista. Ihana tunnelma. Purjeet olivat kirjavia, osa paikattuja, veneet puusta veistettyjä ja lapset antoivat pitkillä kepeillä vauhtia veneisiin. Jos olisin taiteilija, maalaisin minäkin tuosta taulun.

Hetken seisoskeltuani huomasin että alkaa tulla vilu joten oli parempi lähteä liikkeelle, päätin palata Seinen rantaa pitkin. Sielläkin väkeä riitti.

Seine ei olekaan mikään Aurajoen kaltainen rauhallinen puro vaan siinä oli kuohuja ja kohinaa. Kevät varmaan sen tekee, mutta luulen että virtaus on muutenkin kovempaa kuin Aurajoessa. Jokea pitkin mennä putputti erilaisia lounasristelyaluksia ja poliisit ajoivat jokea pitkin veneellään tuhatta ja sataa.

Edessä häämötti kummallinen silta jossa oli pakkaantuneena väkeä. Kaukaa katsoen se oli siro metallisilta jossa oli kaiteet jotain kupruilevaa levyä. Kun menin lähemmäs huomasin että se olikin täynnä lukkoja. Olin aivan unohtanut että Pariisissa oli tälläinenkin paikka. Iloinen yllätys. Lukot, kaikkia eri malleja ja värejä ja kokoja. Upean näköinen kollaasi. Osassa oli kirjoitusta kuten rakastavaisten nimiä, osassa piirroksia, osa vain kuvatta ja merkittä siinä. Vähän niin kuin vahingossa tehty taideteos.

Pariisisa äänet tuntuu kirkkaammilta. Poliisien pillit jas junien varoitusäänet on oktaavia korkeampia kuin Suomessa. Tai ainakin siltä tuntuu. Hajut ovat voimakkaita. Voi sitä parfyymien ja partavetten sekoitusta. Sisätiloissa oli vaikea välillä hengittää. Myski ja santelipuu tuntuu olevan ranskalaisten lempihajusteita. Jopa hotellihuone haisi santelille kun sinne päivän päätteeksi meni. Tupakoin, se on paheeni. Kuitenkin Pariisin reissulla en halunnut polttaa kertaakaan. Siellä tupakka tuli saatua kaupungin asukkaiden toimesta ihan tarpeeksi keuhkoon.

Seuraavana päivänä, museokierroksen ja hetken lepäilyn jälkeen päätin lähteä kävelylle iltaan. Ehkä jopa sen metrokierroksen osittain tekemään. Koitinkin Boursen asemalla mennä metroon, mutten löytänyt siitä sisäänkäynniltä lippuautomaattia ja homma jäi haikailuksi. Lähdin palaamaan takaisin rue de Rivolille ja onneksi: Löysin Desigualin liikkeen. Siellä oli alennusmyynti! IIK! Rakastan Desigualin printtejä. Myös heidän vaatteidensa muoto on ihana, sääli ettei löydy isoja kokoja tälläisille palloille. Siispä keskityin laukkuihin. Löysin ihanan rainbow-malliston laukun 30% alennuksella. Päätin että loppukuun syön vaikka kynsiä mutta nyt laitetaan investoiden kauneuteen. Ja kaunis se onkin.

Edellisenä päivän olin ostanut halpakaupasta itselleni rullallisen matkakassin edullisesti. Sen funktio kun on lähinnä vaatteiden kuljetus. Koska kello oli jo seitsemän, jäi muiden liikkeiden koluaminen eli ne isojen tyttöjen vaatteiden liikkeet jäi käymättä. Seuraavalla reissulla sitten.

Sitten olikin kotiinpaluun aika. Aamulla heräsin jo kukonlaulun aikaan pakkailemaan ja meikkailemaan. Kaikki tuliaiset ruumaan menevään laukkuun koska metallia oli aika paljon. Eiffeltornit ovat aika metallisia. Uuden laukkunikin sinne pakkasin, vahaan mahtui paremmin hartiahuivi joka on lentomatkoilla perusvarusteeni. Koneissahan on aina pieni huiku ja hartiat jumiintuvat helposti.

Takasin Forum des Hallesin asemalle mennessä matka oli lyhyempi kuin hotellille tullessa. Ei turhia mutkisa. Laukku vaan ei toiminut kuten piti vaan uuden laukun renkaiden akseli taisi olla liian lyhyt ja laukun malli siihen väärä. Laukku vaappui ja kaatuili jatkuvasti joten jälleen tuli kantohommia. Onneksi ranskalaiset eivät ymmärrä kirosanoja suomeksi. Juna lentoasemalle oli tupaten täynnä, osa oli matkalla töihin samaan suuntaan. Joten seistä tönötin laukkuineni tärisevässä junassa perille saakka. Sitten jouduin puoli tuntia etsimään kentällä Lufthansan laukunjättöpistettä. Ranskalaisista lentoasemavirkailijoista ei ollut kovasti apua, joten vastailin takaisin suomeksi jos he vastasivat englantiini ranskaksi. Nostinpas hymyn parin rouvan naamalle. Pariisin de Gaullen lentokenttä on valtava. Ja kovin moderni. Putkia pitkin ihmiset siirtyvät eri paikkoihin kuin putkiposti. Kalssiset sävelmät vain soivat kun porukka siirtyy.

Välilasku oli taas Munchenissä. Kaksi tuntia palloilin kentällä ja kuinka ollakaa: Desigualin kauppa! Jälleen visa vinkumaan ja ostin maailman suloisimman rahapussin. Välilaskut ovat vaarallisia rahapussille.

Helsingin lentokentälle tuli siis taloudellisesti hyvin kevyt täti-ihminen. Tädin laukku ei tullut. Se tuli tänään.

Pariisi osa 1

Olin kolmen päivän lomalla Pariisissa. Ensimmäinen kerta koko Ranskanmaassa ja olin yksin reissussa. Pidän yksin matkustamisesta. Kukaan ei kitise tai kuuntele kitinöitäni. On mukavaa päättää itse mitä ja milloin tapahtuu. Ja yksin joutuu/pääsee oikeasti itse käyttämään huonoa kielitaitoaan ja kokeilemaan miten pärjää ventovieraiden kanssa. Ei ole vaihtoehtoja. Yksinmatkustamisessa pidän myös siitä ulkopuolisuuden tunteesta kun ympärillä olevat ovat aivan outoja ja puhuvat vierasta kieltä. Jotenkin vapauttava tunne.

Matkan varasin internetin kautta itse. Hotelli ja lennot erikseen. Lento suoraan lentoyhtiöltä. Lufthansa. Koska etsin edullista lentoa oli mennen tullen vaihto Münchenissä. Mennessä jo Vantaan lentoasemalla meni toinen pyörä matkalaukustani rikki. Yhden renkaan avulla vaappuen pääsin laukun luovutukseen. Käsilaukun kanssa onkin mukava liikkua. Kuitenkin lennon lähtöä joutui odottelemaan jonkin aikaa.

Olin ottanut tabletin(tietokone) mukaan. Sillä on helppo etsiä karttoja ja reittejä ja ladata kuvat siihen kun kameran muistikortti täyttyy. Ja onhan se viihteeksikin mukava odotellessa matkan edistymistä. Vantaan lentoasemalla on wifi jota saa käytää aikarajoituksetta. Münchenissä oli ensimmäiset 30 minuuttia ilmaista ja de Gaullella Pariisissa oli 15 minuuttia ilmaista aikaa. Ollaankohan me suomalaiset liian kilttejä kun ei laskuteta kaikesta?

Aamulento Müncheniin meni kuunnellessa laskettelemaan lähteneen miesporukan uhoamista. Kovia urheilijoita lienevät. Lentokone oli melko mukava ja tilava vaikka lento oli lähes täynnä. Luojan kiitos lennolla tarjoiltiin vain aamukahvit ja leivonnaisia. Vihaan lentokoneruokailua. Se on ahdasta ja suttaavaa hommaa ja ruoan maussa ei ole kehumista. Voileivät riittää mielestäni Euroopan lennoilla. Koko lennon ajan aamunkoi eli Morgenstern seurasi meitä taivaanrannasta.

Pariisin lento oli myös ajallaan ja meni mutkattomasti. Lento vaikutti enemmän bussimatkalta kuin lennolta. Juhlallisuus mikä suomalaislennoilla on on eurooppalaisilla jo arkipäiväistä.

Lentokentällä laukun saatuani huomasin että se toinenkin rengas oli laukusta irronnut. Jouduin kantamaan laukun junalle ja junalta hotellille. Ei tuntunut hyvältä. Varsinkin Forum des Hallesin ylöspäin menevät liukuportaat oli rikki ja niitä pitkin sitten joutui kiipustamaan. Luonnollisesti ehksyin 700 metrin matkalla Hallesista hotellille ja matkaa voi olla tullut kilometrin verran. Otetaan kuntoilun kannalta.

Hotelli oli mitä söpöin pieni hotelli pienellä kadulla. Hotel Bellan. Vastaanotossa oleva tyttö ei osannut numeroita englanniksi enkä minä ranskaksi. Onneksi on paperia. Kiva tyttö muuten. Sain huoneen toisesta kerroksesta, ikkuna kadullepäin ja mainosvalokyltti ikkunan edessä. Mutta olihan siinä kunnon paksut verhot mitkä sai eteen. Huone itsessään oli noin 5 neliötä ja siihen oli ahdettu vuode, vaatekaappi, pieni pöytä ja tuoli. Telkkarikin oli josta tuli vain ranskankielisiä kanavia, noin 20 eri kanavaa. Vessa eli suihku oli vielä pienempi. Pytylle kun istuin, osui molemmat kyljet seiniin, sellaisessa lokosessa oli. Pytyn vetäminen yöllä ei kannattanut, piti sellaista ääntä kuin olisi junalla vieresta ajettu. Suihkussa ei todellakaan mahtunut kääntymään. Kylläpä ranskalaiset on pieniä.

Olin tullut kaupunkiin puolenpäivän tietämissä. Ilma oli kuin morsian. Kymmenen astetta lämmintä virallisesti mutta luulen sen kohonneen jo siitä ylikin, aurinko paistoi. Olin suunnitellut metroseikkailua. Rakastan eksyä metroihin. Helsingissä sitä on vaikea tehdä. Isossa kaupungissa on hauskaa ajella metrolla asemalta toiselle ilman määränpäätä ja pulpahtaa pinnalle katsoimaan millaista seutua nyt alitetaan. Tulee nähtyä asioita joita ei muuten tulisi nähtyä. Nyt kuitenkin hylkäsin suunnitelman. Liian kaunis päivä tunneleissa ajeluun. Lähdin kohti puistoja ja Seineä.

Koska olen hyvä eksymään, kävelin ensin Jardin des Hallesin puistoon. Väkeä riitti kuin kansallisena juhlapäivänä. Lieneekö ollut ensimmäisiä kevätpäiviä kun perheittäin olivat liikkeellä. Lasten leikkikenttä oli juuri remontoitu. Se oli kaunis. Mosaiikeista rakennettu maapallo ja skeittiradan reunat koristeltu mosaiikeista.

 

 

Häpeämättömästi kuvasin kaikkea. Kävelin Hallesilta Louvren takapihoille, kirkkojakin tuli kuvattua, tai paremminkin niiden upeita patsaita ja yksityiskohtia. Olin ajatellut kävellä vain hieman koska seuraavana päivänä olin menossa Louvreen ja siihen tarvitsin kaikki voimani. Päätin kuitenkin kiertää Louvren pyramidin puolelle katsomaan. Ei mikään kävelyä säästävä suunnitelma. Se talohan on kilometrin pituinen! Usko meinasi loppua kun matka vain jatkui ja jatkui. Louvren seinät oli kauniit ja koukeroisen kuvioinnin täyttämät, aluksi todellakin nautti runsaudesta. Siten se alkoi puuduttamaan. Jo kun olin kaiken toivoni heittää, pääsin viimein Leijona-portille ja sisäpihalle ihmettelemään lasista pyramidia. Ja neljää pientä pyramidia. On ne komeita. Ja väkeä oli mustanaan museon portilla. Huvä että olin menossa vasta huomenna. Nyt olisi ruuhkaa.

Vaikka niin kevyesti piti ottaa niin kaunis ilma nousi päähän ja lähdin kulkemaan Tuilliersin puistoa pitkin kohti maailmanpyörää. Siellä päätin syödä jotain pientä suolaista. Tilasin hodarin juustolla ja sain valtavan patongin nakilla ja juustolla. Hyvää oli mutta vain puolet jaksoin syödä. Sitten aloin kulkemaan takaisin päin.

Jatkuu...