Louvre - jatkoa matkakertomukseen

Pariisin matkani pää syy oli Louvre. Koululaisesta asti olen haaveillut pääseväni Louvren museoon. Historian tunneilla ja kuvaamataidon tunneilla tuli nähtyä muutama diasarja Louvren aarteista. Erityisesti egyptologian saralla Louvresta löytyy mielenkkintoisia esineitä.
Lähdin jo varhain eli klo 9 aikoihin museolle hotellilta. Kävellen matkaan meni noin puolisen tuntia. Kadut olivat melko vilkkaita, maanatai-aamupäivä ja monet tuntuivat olevan menossa töihin. louvren kulmilla kanssakulkijat alkoivat muuttumaan itämaisempaan suuntaan. Louvren pihassa olikin sitten jo selvää että sinne oli menossa koululaisia, japanilaisia ja minä. Muut turistit olivat vielä mukavasti huilaamassa.
Lasinen pyramidi on huikean näköinen niin sisältä kuin ulkoa. Sitä katsellessa tuli mieleen että miten ihmeessä ne kaikki lasit pestään ja kuinka usein.

Moderni sisäänkäynti ja vanha Louvren palatsi ovat mielenkiintoinen yhdistelmä. Pyramidin alla on aula ja kaupat. Lippuja myytiin sekä automaateissa että lippuluukulla. Kauppoja oli muutama. Kirjakauppa ja korukauppa erikseen. Lisäksi kahviloita ja ravintoloita.
Ensimmäiset vaikeuteni alkoivat vaatesäilytyksestä. Siellä ei puhuttu englantia. Koska en tajunnut ettei vaatesäilytykseen saanut jättää huivia eikä vesipulloa takin taskuun, oli vaatesäilytyksen hoitajatar erittäin närkästynyt. Pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen. En ole tiennytkään että siitäkin voi loukkaantua. Hymyllä onneksi selvittiin.








Louvren siinä osassa jossa on Egyptin aarteet on remontti. niinpä ensin eksyin etruskien aarteiden pariin. Eihän tuo haittaa miten päin niitä kiertää.  Etruskit olivat kyllä hämmästyttävän leppoisasti hymyilevää sakkia. Kuolinnaamiot ja haudat joita näyttelyssä oli, antoivat ymmärtää että tällä kansalla oli melko lokoisat ja mielekkäät oltavat. ja melko kauniita olivat kyllä.











Jatkoin kierrostani läpi roomalaisen ja kreikkalaisen taiteen. Tajusin kyllä ettei tullut nähtyä kuin murto-osa koko näyttelyistä, mutta silti tuli nähtyä paljon. Takaraivossani kuitenkin sykki ajatus Egyptistä. Kreikkalaisella puolella näin juuri niitä vaaseja joita lukiolaisena dioilta tuijotin ja yritin kuvistunnilla kopioda paperiin. Todella hieno tunne.






Se että taidetta oli silmien tasolla ei riittänyt. Louvren katot ovat yltäkylläisiä koristeiltaan. Taidetta ja kruusausta. Jotkut katot tuntuivat kyllä menvän överiksi kuten kovasti ikääntynyt amor. Tai ainakin luulen että sellainen tuo partaukko jolla siivet oli, oli.

Jalkoja alkoi hieman väsyttää joten istahdin pyöreän huoneen laidalla olevalle penkille. Huoneeseen tulvahti koululaisia ja he alkoivat odottaa erään oven avautumista. Ovi oli rautakalterein vahvistettu. Hetken kuluttua kolme museovahtia tulikin paikalle ja alkoivat avaamaan ovea. Turistejakin alkoi tulla paikalle. Ja kannatti. Ovien takaa paljastui upea kullalla silattu huone.

Kultaa oli seinät ja katot täynnä ja vitriineissä välkkyivät jalokivet ja kruunut. Ei ihme että yhtä huonetta vartioi kolme museovahtia. Kullan määrä aluksi sokaisi ja ihastutti, mutta hetken sitä katseltuaan alkoi tuntua että nyt on liikaa kimallusta täti-ihmisen ympärillä. Joten jatkoin matkaani.






Vihdoin eksyin oikeaan paikkaan. Egyptiin. Aloitin kierrokseni väärinpäin. Siis uudemmasta ajasta vanhempaan aikaan. Sen verran siis eksyin. Egyptissä minua kiinnostaa erityisesti uuden valtakunnan aika eli se aika jota Mika Waltari kuvaa Sinuhe egyptiläisessä. Löysinkin helposti niin Tutankhamonin että Ekhnatonin patsaat, paljon erilaisia hautoihin laitettavia tavaroita joiden kauneus kaikessa yksinkertaisuudessaan hämmästyttää. Sen ajan tekniikalla ja tarvikkeilla on saatu mieletöntä taidetta aikaiseksi. samalla jätetty meille tuleville jäljet siitä miten he elivät ja asuivat, mikä oli tärkeää ja mitä he ajattelivat. Jumalten palvonta ja erilaisten eläimien jumaluus tuntuu olleen niin siellä kuin täällä pohjolassakin hyvin yleistä menneinä aikoina.

Egyptin jälkeen menin lounaalle. Taas törmäsin kielitaidottomaan museossa työskentelijään. Salaattitiskillä ollut nuorimies ei jälleen saanut muuta kuin ranskaa suustaan. Minusta on outoa että niinkin kansainvälisessä paikassa kuin Louvren museossa työntekijöiltä ei vaadita kielitaitoa. Viittomakielellä sain kuitenkin kanaceasarsalaatin tilattua. Ruoka maistui hyvältä ja teki ihmeitä jaksamiselle.
Ja eikun jatkamaan vaeltamista. Nyt kun muinaiset taiteet oli nähty, aloin etsiä keskiaikaa ja renesanssia. Ensin kiersin ranskalaista taidetta. Anteeksi nyt vaan ranskalaiset mutta ei kauheasti innostanut. Melkosta patsastelua.
Ranskalaiset kutsuvat Alankomaita ja Belgiaa pohjois-Euroopaksi. Sieltä alkoi löytyä mieleistäni taidetta. Jotenkin nämä "pohjoiseurooppalaiset" osaavat antaa enemmän sielua ja henkeä taiteeseensa. Tummat sävyt ja valon leikki tuntui silmään kovin kiehtovalta.

Italia sen sijaan oli jossain kohdin jopa koominen. Munkit lentävät raketin lailla ja Joosuakin heräsi karmivasti enkelin torvensoittoon. Mona Lisan ympärillä oli melkoiset barrikaadit. Ensin puuaitaa ja sitten mellakka-aitaa. Ja valtavasti väkeä. Kun sitä Mona Lisaa katselin niin mietin onko tämä kaikki häslääminen sen arvoista. taulu on kaunis, en sitä kiellä, mutta ei sen nyt ihmeellinen ole. Da Vincin muitakin teoksia oli näkyvillä ja nekin olivat kauniita.

Turistit itsessään, varmasti minäkin, ovat seuraamisen arvoinen asia. Suurinosa otti selfieitä eri taulujen edessä. Itse taide ei ollut se juttu vaan kuvaaminen ja kuvilla todistaminen että olen paikalla. Itse otin selfien vain Mona Lisan kohdalla ja senkin vain siksi että kaikki muutkin tekivät niin. Lammas. Mää. Japanilaiset ovat kovimpia kuvaamaan. Lähes kaikesta otetaan kuva, ovenkahvoistakin. Ja amerikkalaiset kovaäänisimpiä. Se siis ei ole vain stereotyyppinen legenda vaan olen sen itse todistanut. Mielenkiintoisia me ihmiset.

Lähtiessä tuli taas koitos eteen: vaatesäilytyksen hoitaja. Edelleenkään kielitaitoa ei löytynyt. Tälläkertaa sain viittoen selvillä olevani väärässä jonossa. ongelma vain oli ettei missään ole jonoa. Tiski oli jaettu nauhoilla niin että toiselle puolelle tultiin tuomaan ja toisella puolella tultiin hakemaan vaatteet. Olin tuontipuolella. Rouva vaatesäilytyksen kerberos otti vastaan lippuni mutta komensi minut siirtymään toiselle puolelle nauhaa jossa hän sitten ojensi takkini. Ja kummallakaan puolella ei siis ollut jonoa. Tämä on sitä kuuluisaa ranskalaista byrokratiaa jos mikä!

Viisi tuntia siis kului Louvressa. Ja vain osa kaikesta tuli nähtyä. Ja jalat huusivat hoosiannaa tämän rupeaman jälkeen. Täytyy käydä toistekin.